Lauantai kului kokonaisuudessaan vaellusreissulla Stephin kanssa. Reissasimme metrolla reilun puolen tunnin matkan Kowloonin itäpuolelle, jonka läpi Wilson Trail -vaellusreitti kulkee. Englantilaisella Stephillä on mahtava vaellusopas, josta tämäkin bongattiin. Ihan koko 78 km ei yhteen lauantaihin saatu mahdutettua, joten valitsimme yhden pätkän reitiltä. Tämä 9,3 kilometrin reitti vei meidät Yau Tongilta Tseng Lan Shueen. Ihan neljässä tunnissa ei päästy koko reittiä läpi, koska jo matkalla metroasemalta Wilson Trailille oli liikaa nähtävää ja kuvattavaa!
Päivä oli mitä mahtavin kuten kuvista näkyy, muutamaan viikkoon Hong Kongissa ei oltukaan nähty noin kirkasta auringon paistetta, joten vaellusreissu sattui mitä parhainpaan hetkeen - tuulikin puhalsi mukavasti välillä helpotusta. Kerrankin kalpea suomalainen myös muisti laittaa aurinkorasvaa ja päivän päätteeksi punaista oli vain raita hiuksissa!
Reitti oli aivan mahtava valinta, maisemat olivat upeat ja välillä pääsi kulkemaan ihan tasaistakin, mutta ilman "kiipeämistä" tai nousuja ei vaellusreissulla Hong Kongissa selviä. Huonolla kunnolla sain kyllä välillä pysähtyä hengittelemään tai "ottamaan kuvia".
Reitti tosiaan kulki vuorilla keskellä korkeita asuintaloja ja tuntui kuin olisi ollut kaiken keskipisteessä, kun saattoi nähdä moneen suuntaan. Pieniä erillisiä kyliä koiralaumoineen tuli myös ohitettua - joka talossa tosiaankin oli vähintäänkin yksi koira haukunnasta ja ulkona kulkevista koiralaumoista päätellen! Maisemat vaihtelivat niin paljon, että meillä oli välillä tunne, että Hong Kongin sijasta olemmekin vaeltaneet Englantiin tai Espanjaan. Viimeisellä reittipätkällä keskellä täydellistä vihreyttä löytyi pieni kylä hullunkurisine "portteineen".
Kivoja kuvia. ONNEA "HUIPULLA" (Kamalan) näköisiä MEREN HERKKUJA!
VastaaPoistaTerveiset töistä, ruokataulla. Hienoja kuvia ja maisemia taas kerran.
VastaaPoistaOlisko nuo vonkaleet mustekaloja!? Maistoitteko?
Ei tullut maistettua, kammottavia otuksia! Niillä on valtavat silmätkin. Voin kyllä viedä sut herkuttelemaan :)
VastaaPoistaÄitisi ruokatauolla kirjoittlee...meillä taas tietsikka takkuilee. Troijalaiset vain iskee meidän kimppuun...tuliko salmiakit perille?Muuten, vie äitisi syömään noita sangen ihmeellisiä olioita - alieneita??
VastaaPoista