keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Puistoja, puistoja

Tänään on tullut nähtyä Hong Kongin vihreää puoltakin. Kävimme Ollin kanssa tutustumassa parin metropysäkin päässä Kowloon Walled City Parkissa sekä Chi Lin Nunneryssa. Molemmat olivat kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja omalla tavallaan.

Kowloon Walled City Park
illa on aikamoinen historia takanaan. Esimerkiksi brittivallan aikana tämä alue teknisesti kuului yhä Kiinalle ja myöhempi historia vasta rajua onkin ollut! Alueelle rakennettiin koko ajan lisää, laittomasti tietenkin, ja vain muutama sääntö päti rakentamisessa; sähkö piti saada jokaiseen taloon tulipalojen pelossa eikä rakennusten korkeus saanut nousta yli neljäntoista kerroksen läheisen lentokentän takia. 80-luvulla tällä pienellä alueella asui jopa 50000 asukasta ja asukastiheys nousi yhdeksi maapallon tiheimmistä. Yllättäen muukaan kuin rakentaminen ei pysynyt kaupungissa lakien puitteissa ja alue tunnettiinkin prostituutiosta, koiranlihakojuista, uhkapeleistä ja pahimpina kaikista, laittomista hammaslääkäreistä. Jokainen siis saattoi rakentaa ja harjoittaa melkein mitä tahansa ammattia ilman ammattitaitoa tai lupia. 90-luvulla kaupunki kuitenkin tyhjennettiin ja tilalle rakennettiin Britannian ja Kiinan hallitusten toimesta kaunis puisto, jota pääsin tänään ihailemaan. Minun ja Ollin lisäksi paikalla oli lähinnä paikallisia pappoja kävelyllä tai nauttimassa auringosta, joka tuntui jostain kumman syystä siellä paljon lämpimämmältä kuin asuntolalla päin. Voin vain kuvitella kuinka täynnä puisto on lämpiminä viikonloppupäivinä!


Muistutus, että olemme keskellä miljoonakaupunkia!

Paikallisia lapsia liikunta(?)tunnilla.

Kirjoitusta bambulehdillä.




Chi Lin Nunnery taas on kymmenen vuotta sitten rakennettu puutarha- ja luostarialue. Kaikki oli todella kaunista, mutta melkein liian täydellistä ollakseen todellista. Alueella oli todella tarkkaa missä järjestyksessä puutarha kierretään ja mihin paikkoihin sai mennä. Tänne on ehkä kuitenkin pakko palata kasvisravintolan takia (jonne emme siis nyt menneet), koska ne ovat todella harvassa tässä lihakaupungissa.







P.S. Äiti tätä ei sitten mummille näytetä ;) Kävin eilen tutustumassa ensimmäistä kertaa Hong Kongin yöelämään. Käytiin ensin yhden metropysäkin päässä olevalla "baarialueella", josta löytyi saksalainen ja espanjalainen baari. Sen jälkeen suuntasimme Hong Kong Islandin puolelle yökerhoon, josta löytyi paljon vaihtareita ja jo tuttuja. Baarikulttuuri on täällä aika erilainen, maksoin sisään 80HKdollaria eli noin 8 euroa (miehillä oli TIETENKIN korkeampi hinta eli 120HKdollaria) ja sillä sain open barista kahden tunnin ajan juotavaa ilmaiseksi. Aamulla ei meinannut saada ääntä tai kuulla kunnolla, koska musiikki oli ollut niin lujalla, ja haisin ihan tuhkakupille, mutta muuten oli hauska ilta!

5 kommenttia:

  1. Kaunis puisto, näyttää ihan kesäiseltä. Hain Hong Kong-kuvia taustakuvaksi ja sielllä oli kuva tuon kaltaisesta puistosta. Jotenkin puiston kuvittelee ihan erilaiseksi,nuo rakennukset on kauniita.
    No joo, opiskelijaelämään kuuluu myös baarikulttuuri! Tykkään kyllä tästä suomalaisesta tyylistä, ettei saa tupakoida baarissa. Oli mukava herätä lauantaina, kun kaikki kamat ei haissu tupakalle...

    VastaaPoista
  2. Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä oli juttua Hong Kongista. Se oli unelmani matka: Finskin purseeri kehuu kaupunkia ja sen vihreyttä!

    VastaaPoista
  3. aijai, aijai.. kylläpä on kaunista. hyvä jos Lötköstä on kaveriksi puutarhoja ja kasvisravintoloitakin kiertämään! Sehän kuulostaa aika edulliselta baari-illalta jos kahden tunnin aikana voi juoda haluamansa määrän kaheksalla eurolla.. on ollut muuten linkkikortti tarpeen kun pakastaa! tänks!

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia. Käyhän kattoo mun blogii. Oon laittanut niistä kiinalaisista ruuista kuvii. :p

    VastaaPoista
  5. moro taas.
    en ole vielä saanut sitä skypee aikaseks, mutta eiköhän se tästä vielä hoidu. palataan siihen asiaan. hienoja kuvia olet laittanut esille. onko ne sun ihan ite ottamia? täällä vaan jaksaa pakastaa. hyvä niin että on talven tuntua.siellä näyttää huomattavasti vihreämmältä. hauskaa viikonloppua.
    t.iskä

    VastaaPoista