Iltapäivällä oli koulun järjestämä orientaatio kampuksella. Yllätyin vaihtareiden paljoudesta, joukosta löytyi myös lisää suomalaisia ja jopa nimikaima! Suomessa en ole kuin muutamaan Lottaan törmännyt, ja täällä heti toisena päivänä - on se vaan maailma pieni! Kampus oli muutenkin aika vaikuttava paikka eli VALTAVA. Maanantaina ensimmäisen tunnin lähestyttyä täytyy varata kunnolla aikaa, että löytää perille oikeaan paikkaan ja vielä oikeaan aikaankin. Kampukselta myös löytyy mm. uima-allas (kuten myös täältä asuntolalta), mutta se oli pois käytöstä, koska nythän on talvi eikä silloin voi uida ulkona! Myös jalkapallo- ja koriskenttä löytyvät kampukselta.
Illalla Mini ja toinen paikallinen kaveri kierrättivät meitä ympäriinsä. Täältä Kowloonin puolelta Mong Kokista bussimatkan päästä löytyi kunnon ostosparatiisi erittäin halpoine hintoineen. Ehkä jo viikonloppuna suuntaan yhteen tavarataloon, joka oli aivan täynnä pikkuputiikkeja, joissa paidat maksoivat vaan pari euroa. Siis JOS löydän sinne(kään) enää uudestaan! Illalla söimme kunnon kiinalaista ruokaa kiinalaisin tavoin. Paikalliset kaverit tilasivat pöydän täyteen ruokia alkuruuasta jälkkäriin ja jokainen sai maistaa kaikkea. Katkarapu-kasvis oli ihanan mausteista ja katkaravut herkullisia. Mun kannalta paras vaihtoehto taitaa olla pysyä kasvis/merenantimet linjalla tai sitten vaan totutella luiseen kanaan. Tässä paikassa meidän puikkojen käyttöä jopa tultiin kehumaan, että ei sitä ehkä niin huonoja olla ;)
Ilta jatkui Hong Kong Islandin puolella valojen keskellä. Siellä tosiaankin lähes kaikki rakennukset on koristeltu värikkäin valoin, jotka vilkkuvat ja vaihtuvat. Centralista löytyi myös kaikki äveriäiden kaupat Armanista Luis Vuittoniin. Takaisin Kowloonin puolelle yritimme tulla Star Ferry lautalla, mutta viimeinen lähti juuri nenän edestä ja saimme vain päätyä ihailemaan Kowloonin ja Hong Kongin suurutta ja värimerta laiturilta. Tuohon paikkaan on pakko päästä uudestaan, sen verran upeat maisemat olivat.
Kiva kuulla et on ollut ihan kivaa/hauskaa siellä. Kyllä sä vielä opit syömään puikoilla!!!!! ONNEA!!!!!!!!!!!!!!
VastaaPoistakivoja kuvia,kuulostaa mukavalta seikailulta.terveisia savonlinnasta.isi
VastaaPoistaOllaan Rebekan kanssa menossa kiinalaiseen syömän tänään, täytyy vähän harjoitella, että osaan sitten huhtikuussa. Tuo tvaratalo pikkuputiikkeineen kuulostaa hyvältä. äiti
VastaaPoistaVoi katkarapu!
VastaaPoista