Maanantai!

Hei, tiesittekö, että maanantai voi olla hyväkin päivä?

Tämä maanantai oli ainakin pitkä päivä koulun puolesta, mutta täynnä yllätyksiä ja tekemistä. Aamu alkoi Meeting Management -kurssin luennolla, jossa meillä on vieraileva luennoitsija eli PolyU:n oma Director of School of Hotel & Tourism Management Professor Kaye Chon (eli minun yksikköni koulutuspäällikkö). Aivan mahtava persoona ja puhuja (tapasimme koulutusyksikön järjestämässä tervetuliaistilaisuudessa ensimmäistä kertaa muutama viikko sitten)! Kiireiseltä aikataulultaan hän kuitenkin kerkesi pitämään meille luennon ja samalla kertomaan itsestään ja valamaan uskoa kouluun ja meidän tulevaisuuteemme alalla.

Varsinkin PolyU:sta kuulin kaikkea mielenkiintoista. Esimerkiksi, että minun koulutusyksikköni on Aasiassa numero 1 ja koko maailmassa hotelli- ja turismipuolella neljäs (koulun sivuilta: "In 2005, the School ranked No. 1 among Asian institutions of its kind and No. 4 globally based on research and scholarship, according to a study published in the Journal of Hospitality and Tourism Research."). Ihan turhaan en siis ole lähtenyt näin kauas.

Oli myös mielenkiintoista kuullu kuinka koulun maine, varsinkin siis oman yksikköni, on noussut lähivuosina. Aikasemmin täältä valmistuneet eivät kuulemma hirveästi leveilleet valmistumisellaan ja mielummin kertoivat mm. ulkomaankokemuksistaan kuin "oikeasta" koulutaustastaan. Tähänkään ei tarvittu kuin mahtava gaala yksikön 25-vuotis syntymäpäivien kunniaksi mahtavine sponsoreineen ja professori Chonin rohkeutta ja hulluutta. Hiljalleen siis nämä valmistuneetkin saatiin "esille" ja markkinoimaan koulua onnistuneesti uusille opiskelijoille.

Mahtavin tarina liittyy kuitenkin Jackie Chaniin. Professori Chonin ideasta Jackie Chanista on tehty School of Hotel & Tourism Managementin Honorary Professor! Kaikki oli lähtenyt yhdestä luennosta ja paisunut Jackien "kunniatohtorin"-tittelistä omaan työhuoneeseen kampuksella (jossa hän ei kuulemma vieraile usein, mutta huone on jo matkailunähtävyys fanien joukossa!). Jackie oli kuulemma ollut erittäin otettu kunnianosoituksesta ja innolla jakaa nykyään koulun "honorary professor" -käyntikorttejaan!

Jackie Chanin tähti Avenue of Starsilla.

Tänään oli myös ensimmäinen tentti, joka aloitti mid-term kauden. Kolmessa neljästä kurssista on siis tällainen välitentti. Otin viikonloppuna opiskelun jopa vakavasti ja vietin sekä lauantaina että sunnuntaina monta tuntia opiskelemassa Attractions Managementiä. Ja hyvä fiilis tentistä jäikin. Ainakin suurimpaan osaan 50 kysymyksen monivalintakokeesta tunnuin osaavaani vastata saman tien ja vain muutama kysymys jäi täysin hämärän peittoon. Seuraava tentti ja opiskelurutistus on onneksi vasta parin viikon päästä vaikka tällä hetkellä aikaa kuluu ryhmätöihin, joita yllättäen minulla on joka kurssilla Suomen tapaan. Se on aikamoista hampaiden kiristelyä välillä paikallisten kanssa, kun meillä on ihan eri käsitykset asioista ja aikatauluista. Välillä tuntuu myös pelottavasti siltä, että minun sanani on laki eli jos esimerkiksi ehdotan jotain parannusta projektiin tai, että jatketaan kokoustamista huomenna niin kaikki ovat heti "yes, yes" -linjalla ja kukaan ei uskalla sanoa vastaan. Kai tätäkin tänne tultiin oppimaan... On vain Suomessa tottunut liikaa yhteiseen päätösvaltaan ja nopeuteen (ei tule yleensä suunniteltua montaa tuntia putkeen projektia ja tajuta lopuksi, että mitään ei saatu aikaan).

Viikonloppuna oli onneksi aikaa myös muuhun kuin opiskeluun. Perjantaina lähdin paikallisen Rodolfon synttäreitä viettämään grillailun merkeissä. Itse en Rodolfoa ollut koskaan edes tavannut, mutta kaverit saivat vakuutettua, että ei se haittaa ja nyt ainakin tutustut! Noin tunnin metro- ja bussimatkan jälkeen olimme perillä paikallisella grillausalueella, eli pressukylässä, jossa oli vieri vieressä tulisijoja. Siitä vaan sitten makkaratikku käteen ja pihviä tikkuun. Itse pysyttelin lähinnä nakki- ja paahtoleipälinjalla vaahtokarkkeja unohtamatta, mutta erilaisia kala- ja lihapullia oli myös pakko kokeilla!

Grilliherkkuja, ei heikkohermoisille!

Viikonloppu ja maanantai toivat myös paketteja tullessaan, KIITOS Mari ja äiti + muu perhe!

Lamma

Viikonlopun turistikierros jatkui lauantaina toiselle saarelle eli Lammalle. Tällä kertaa meitä oli isompi vaihtariporukka kasassa valmiina valloittamaan vihreä-Lamma. Lamma on myöskin yksi niistä saarista, joissa autoja tai muita moottoriajoneuvoja ei käytetä eikä saarelta siksi edes löydy kunnon teitä, vain pieniä kujia ja polkuja. Aurinko oli jostain kumman syystä mennyt pilveen lauantaina erinäisistä säätiedotuksista huolimatta, mutta lämpöä riitti edelleen reilusti yli 20 astetta ja puhumattakaan ilmankosteudesta, joka oli varmasti yli 90% (siihen sitten totutellaan tämäkin viikko!). Harmi vain, että jossain vaiheessa ilmankosteus tuli ihan pienenä tihkuna alas ja olo oli vieläkin läkähdyttävämpi ja tahmeampi.

Hung Shing Yeh Beach:

Lamma on tosiaan Cheung Chauhun verrattuna erittäin luonnontilassa oleva ja vihreä saari. Myös uimarantoja Lammalta löytyi paremmin kuin Cheung Chaulta, voin siis kuvitella palaavani Lammalle kunnon kesäkelien aikaan - tosin silloin saarelle taitaa matkustaa puolet Hong Kongin asukkaista! Toinen asia jonka takia Lammalle haluan palata on luonto ja kävelyreitit Lamman maastossa. Tällä kertaa teimme "helpoimman" Yung Shue Wan -kylästä Sok Kwu Wan -kylään kulkevan reitin (eli satamasta toiseen satamaan saaren halki), jonka varrelta pääsi ihastelemaan maisemia huipulta, pieniä hökkeleitä ja vihreyttä "ei missään", rantoja sekä yllättävää käärmekohtaamista.

Huipulla eli puolessa välissä kävelyreittiä:

Lonely Planetin Hong Kongin opas (josta on muuten tullut tärkein kirja reissussa) kertoo, että Lammalla on asukkaita noin 5000. Suurin osa asukkaista hankkii elantonsa kalastamalla (satamista löytyykin paljon valinnanvaraa kala- ja äyriäisravintoloista ja ruoka on varmasti tuoreista aineksista tehty, voihan kaloihin ja muihin tuntemattomiin merenantimiin tutustua ravintoloiden valtavissa altaissa) tai maanviljelyllä. Lammalta ovat löytäneet kotinsa myös monet ulkomaalaiset, kuten yksi professoreistani. Senpä takia Lammalta löytyi asutusta aika laidasta laitaan, tosin ihan luksuslukaaleihin en törmännyt:

Turistipäivien jatkoa

Täydellisenä turistina olo Hong Kongissa on selvästi vähentynyt ja joka aamu ei herää tunteeseen, että tänään on taas pakko nähdä lisää ja nopeasti! Lisää on edelleen nähtävä, mutta kiire ei ole enää niin kova.

Yksi pakollisista turistinähtävyyksistä on Victoria Harbourin valo- ja musiikkishow The Symphony of Lights. Yhtään kaunista sanaa en ole vielä kyseistä spektaakkelista kuullut, mutta ainakin se näyttää houkuttelevan turisteja paikalla joka päivä klo 20. Myös viime torstaina. Minuun tuo show ainakin upposi, mutta ei ehkä Hong Kongin turismiviranomaisten toivomalla tavalla... Ainakin sain kunnon naurut ja iloisen mielen lopuksi iltaa! Voi, kun kuulisitte sen musiikin; yhdistä mielessä vähän rankempi hissimusiikki ja dramatiikka ja siinä on Symphony of Lightsin tunnari! Tähän sitten lisäät vielä musiikin tahdissa välkkyvät valot ja laaserit ja valmista tuli!





Täällä on tapahtunut säässä huomattava muutos, lämpöasteet pysyvät yli 20 asteen ja ilmankoskeus on noussut huomattavasti. Suomen kesä jää jo tälle säälle kakkoseksi, joten saa nähdä kuinka tuskissani olen parin kuukauden kuluttua. Tai sitten tähänkin vain tottuu. Aamulla odotti myös mieletön sumu, joka oli verhonnut kaupungin huiput eikä se hellittänyt edes päivällä. Tälläisessä säässä lähdimme siis Ollin kanssa kohti Cheung Chau -nimistä entistä merirosvosaarta, jolla nykyään asustaa noin 30000 ihmistä eikä esimerkiksi autoja ole kuin poliisilla ja palokunnalla. Ihan idyllisen kalastajasatamakylän keskelle emme enää päässeet, sen verran turistivetoinen tämäkin saari nykypäivänä on. Teimme saarella Lonely Planetin oppaan ehdottaman noin parin tuntia kestävän kävelyretken ja siinä saikin aika laajan kuvan saaresta ja sen nykyelämästä. Sanaa kaunis ei voi käyttää Cheung Chaun kuvailemiseen, mutta saaren tunnelma on kokemisen arvoinen. Hong Kong Islandin ja Kowloonin jälkeen Cheung Chaussa aika tuntuu pysähtyvän ja parhaissa paikoissa saattoi sanoa olevan hiljaista. Nämä syyt riittävät minulle, että palaisin saarelle.

Satamakatu.

Satamaa.

Roskia ei löytynyt vain merestä vaan joka puolelta.

Tung Wan ranta.

Koirien vessa.

Cheung Chaun "kylää".

Hökkeleiden postilaatikoita.

Paikallinen hautausmaa, karmiva paikka.

Pienempi satama saaren toisessa päässä.

Polkupyörällä pääsee.

Rantakatua.

Koti-ikävää ja yllätyksiä!

On se kunnon koti-ikävä katala tapaus, kun iskee heti kun on hiukankin haavoittuvainen... Näin siis kävi minulle, kun sain täällä valtoimenaan riehuneen flunssan. Loppuviikko ja viikonloppu kului sängyn pohjalla tietokone seurana. Sopivasti perjantaina kämppis-Veronikan poikaystävä saapui Hong Kongiin niin sai sairastaa ihan rauhassa vaikka seinät tuntuivatkin kaatuvan päälle, kun ei ollut ketään kenen kanssa jutella. Vältyin kuitenkin pahimmalta flunssalta enkä esimerkiksi lääkäriin saakka joutunut menemään. Kampuksella on oma vastaanotto, josta saa 1,5 eurolla kaiken diagnoosista lääkkeisiin. Veronika esimerkiksi sai normaalilla flunssakäynnillään höyryhengitystä ja astma-diagnoosin eli ainakaan tehokkuutta ei siltä klinikalta puutu! Tiedä sitten luotettavuudesta. Myöskään ilman lääkkeitä yksikään potilas ei lähde klinikalta ja mitä enemmän, sen parempi. Flunssaa hoidetaan yskänlääkkeellä ja ainakin kolmilla eri pillereillä, joista osa on erittäin epäilyttävän värisiä ja osa on kolmiotavaraa. Nyt siis olen jo kunnossa (ehkä siksi, että en koskaan mennyt lääkäriin?), jos hirmuista hikoulua 10 askeleen jälkeen ei lasketa.

Tänään olen ollut ihan superahkera. Aamulla kouluun ja koulun jälkeen Hong Kong Islandin puolelle passikuvasähläysten jälkeen laittamaan manner-Kiinan viisumihakemus vetämään. Metrossa tajusin, että olen ensimmäistä kertaa yli kuukauteen liikkeellä yksin Hung Homin ulkopuolella! Tuntui vapauttavalta! Seuraavaksi suuntasin Kowloonin puolelle Mong Kokiin tarkistamaan mahdollista hotellia äidille pienen ostosmutkan kautta. Voitteko uskoa, että meni yli kuukausi, että ostin tästä ostosparatiisista ensimmäiset vaatteet!? Hyvä, en minäkään, mutta niin se vain meni. Illalla vielä osallistuin täällä Hallseilla pidettyyn "Chinese Paper Sculpture" -työpajaan ja pääsin askartelemaan. Olo oli kuin ala-asteella vaikka leikkausjälki onkin vuosien varrella parantunut.

Jos on taitava niin saa näinkin hienoa aikaan, Joyn työ.

Viikon loman takana

Huomenna alkaa taas arkinen aherrus (jos kolmella koulupäivää voi arjeksi kutsua) ja viikon loma loppuu. Viikko meni erittäin nopeasti kiinalaisen uuden vuoden hulinoissa ja lisää nähtävyyksiä kierrellessä. Parin päivän ajaksi alkuviikosta kaupunki rauhottui viettämään uutta vuotta perheen parissa ja esimerkiksi osa kaupoista pysyi kiinni. Kiinalaista uutta vuotta on aika helppo verrata jouluun; kaupunki koristautuu värikkäisiin valoihin, kiireiset ihmiset ravaavat ruoka- ja lahjaostoksilla, perheet kokoontuvat syömään ja jakamaan lahjoja. Maanantaina näimme täällä uuden vuoden paraatin, josta itselle jäi aika kummastunut olo. Vieläkin on vaikea ymmärtää mitä yhteistä on amerikkalaisilla cheerleadereilla, venäläisellä armeijasoittokunnalla ja paikallisella lohikäärmetanssijaryhmällä! Tiistain ilotulitus oli huikea vaikka parhaiten siitä jäikin mieleen lopun valtava savupilvi, jonka läpi ei edes nähnyt Hong Kong Islandia Kowloonin puolelta. Ehkä onkin siis hyvä, että kiinalainenkin uusi vuosi on vain kerran vuodessa...

Paikalliset rakastavat uhkapelejä ja vedonlyöntiä ja siksi uuteen vuoteen kuuluikin tärkeänä osana laukkakilpailut keskiviikkona Sha Tinin radalla. Ja ettei laukkakilpailut olisi menneet pelkäksi pelaamiseksi, kiinalaiseen tapaan tämänkin uskottiin tuovan onnea tulevaan vuoteen. Itsekin kokeilin hevostuntemustani kerran pelaamalla 10 HKdollarilla, mutta hevoseni tuli toiseksi ja voitot jäivät saamatta.






Viikon ehdoton kohokohta oli päästä näkemään hiukan vihreämpää Hong Kongia Lion Rockin Country Parkiin Kowloonin ja New Territoriesin väliin. Korkeutta tällä hurjalla huipulla on 495 m. Reitti oli hyvin viitoitettu ja aivan "luonnon armoilla" ei pystynyt kulkemaan, koska reitti oli rakennettu täyteen rappusia helpottamaan kiipeämistä ja alastuloa, jotka ainakin suomalaiseen metsäpolkuun tottuneelle aiheuttivat enemmän ongelmia kuin auttoivat eteenpäin, valitsinkin usein reitin rappusten vierestä. Aurinko oli aivan käsittämättömän lämmin tuona päivänä ja ikinä sitä ei vain opi, että aurinkorasvan pitäisi olla paras ystäväni varsinkin näillä korkeuksilla. Lopputulos reissusta olikin kipeät jalat, mahtavia maisemia muistissa ja kuvissa sekä kauniisti sanottuna "punoittava" olemus.

Stephanie, Maude ja Veronika matkalla ylös.

Ennen aivan huipulle pääsyä piti valloittaa Amah Rock.
Kuvassa kämppikseni Veronika.

Takana Kowloon ja jostain kaukaa voi bongata myös kodin.

Steph ja Maude melkein perillä, Kowloon taas taustalla.

Lion Rock

Huipulla on helppo hymyillä!